Lasten leiripäivä 13.3.

Lasten leiripäivä oli 5-10-vuotiaille lapsille suunnattu liikunnan, ulkoilun ja askartelun täyteinen päivä, joka kesti klo 10-16 Kehityksen kerhotalolla. Tapahtuman osallistujamäärä oli lopulta 13 kpl.

Leiripäivä aloitettiin Hennan vetämillä leikeillä salissa. Leikeistä kaikkein tunnetuin oli leikkivarjo kaikkine variaatioineen. Alkuleikkien jälkeen oli luvassa ulkoilua Korvenmäen kuntoradalla esimerkiksi pulkkailun ja kuurupiilon muodossa. Ulkona leikittyjen leikkien jälkeen kaikki ohjaajia myöten olivatkin jo valmiina ruokailulle. Luvassa oli kaikille hyvin toimivaa makaroonilaatikkoa. Kiitos Jenni!

Ruokailun jälkeen askarreltiin pääsiäispupuja (hyvissä ajoin) ja niiden valmistuttua väriteltiin kuvia ja testattiin paperilennokkien kaaria. Ruuan laskeutumisen jälkeen oltiinkin jo taas valmiita juoksemaan viestijuoksua ja lopulta leikkimään ulkona vielä uudelleen natan ja leikkivarjon kanssa. Lopuksi syötiin vielä makkarat ja juotiin pillimehut ennen vanhempien saapumista.