Linnavuoren reitistö

Linnavuoren reitistö palvelee retkeilijöitä, kuntoilijoita ja historiallisista asioista kiinnostuneita. Reitistöstä löytyy eri pituisia reittejä ja suosituin reitti on kävellä laavulle, paistaa paikalla muutamat makkarat ja tämän jälkeen palata takaisin parkkipaikalle. Tietoa esimerkiksi reittien pituuksista löydät Tammireitit-sivulta ja Kaarinan kaupungin sivuilta.

Alueella sijaitsee pronssikauden (n. 1500 - 500 ekr.) aikaisia hautaröykkiöitä (muinaishautoja), suurin Pohtiovuorella, joka on Kaarinan korkein paikka. Pohtiovuoren laki sijaitsee 79 metriä merenpinnan yläpuolella ja sen laelta avautuvat upeat näkymät. Pohtiovuoren itä-kaakkoisrinteillä voi nähdä muinaisia rantamuodostumia, jotka ovat syntyneet jopa 7000 vuotta ekr.

Linnavuorella on ollut toimintaa jo rautakauden alussa, mutta ilmeisesti mäen puolustuksellinen merkitys ajoittuu rautakauden loppuun 1000 - 1100 luvulle. Myös sieltä on avarat näkymät yli peltoaukeittein, Piikkiönlahdelle, Kuusistoon ja aina Turkuun saakka.

Reitin varrella sijaitsevien opastaulujen avulla voi tutustua alueen historiaan ja kasvillisuuteen.


Pysäköintialue Kehityksen kerhotalon vieressä. Kerhotalon edessä oleva parkkipaikka on varattu VAIN kerhotalon käyttäjille.