Erityisesti lasten ja nuorten liikuttamiseen keskittynyt yleisseura

Toiminta-ajatus

Piikkiön Kehityksessä toimitaan yhdessä ja tavoitteena on antaa kaikille harrastajille tilaisuus liikunnan monipuoliseen harrastamiseen ja erityisesti nuorille kasvaa liikunnan pariin, tietoja ja taitoa antaen sekä tarjoten mahdollisuuden kehittyä aina huipulle saakka.

Lyhyt esittely

"Piikkiön Kehitys on lähes sata vuotta vanha Suomen Työväen Urheiluliittoon kuuluva urheiluseura Varsinais-Suomessa, Turun lähellä. Vuonna 1922 paikkakunnan työväestön urheiluseuraksi perustetun Piikkiön Kehityksen keskeisiä lajeja ovat olleet yleisurheilu, hiihto, pyöräily, naisvoimistelu, suunnistus, lentopallo ja voimanosto." (Ote Kehitykse kulkee -kirjan takakansitekstistä)

Nykyään elinvoimaisimpia lajeja ovat yleisurheilu, lentopallo ja petankki. Seurassa toimii kuitenkin vielä aktiivisesti myös aikuissuunnistajia.

Eri urheilulajien lisäksi seura tarjoaa toimintaa myös lapsille liikuntakoululun ja kesäleirin muodossa ja on mukana muissakin tapahtumissa.

Alla kuvia seuran toiminnasta niin viime vuosilta kuin myös vuosikymmenien takaa: